Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille, toivottavasti se on sujunut teillä vähintäänkin yhtä hyvin kuin itselläni! Kuten aikaisemmin bloginkin puolella jo mainitsin (ainakin muistaakseni..), niin aloitin nyt työt Paltamossa pienellä länkkäritallilla, nimeltään Wild Western Ranch. Lensin eilen, 25.3, Helsingistä Kajaaniin, jossa mulla oli kyyti odottamassa. Matka lentokentältä itse määräpäähän tuntui kestävän ikuisuuden, tosin olihan siinä kuitenkin reippaat 60km ajeltavaa ennen kuin päästiin perille.
Perjantai iltana ratsastin vielä yhden tallin asukeista, Sälli nimisen suokkiruunan. Sälli on entinen ravuri ja sen kyllä huomasi heti selkään päästyä! Erittäin reipas, mutta silti rauhallinen ja todella mukavan tuntuinen hevonen. Herkkyyttä ruunasta löytyy myös, joka on tottakai vaan hyvä asia tällä alalla. Kauaa en ratsastanut, sen verran vain että sain vähän tuntumaa minkälainen hevonen kyseessä. Käyntiä ja ravia ympyröillä molempiin suuntiin, laukka kuulemma vielä hieman hakusessa ja sitä pitäisikin nyt lähteä herran kanssa työstämään.. Kaikin puolin ihana hevonen, niin hoitaessa kuin ratsastaessakin, tykkäsin todella paljon! Illalla suunniteltiin vielä porukalla seuraavan päivän tapahtumaa ja käytiin yhdessä L:n kanssa tekemässä iltatalli, jotta näin vähän mitä siinä "tapahtuu".
Tänään aamulla herätyskello soi 5.25, tosin olin herännyt ensimmäisen kerran jo ennen puoli viittä.. Tallissa olin siinä puoli kuuden maissa ja aamun teko hoituikin nopeasti kun meitä oli tänään kolme ihmistä tallissa puuhailemassa. Tultiin pian siis sisälle aamukahville ja syömään aamupalaa, samalla suunniteltiin päivän kulkua. Täällä järjestettiin tänään eläinpäivä, joka tarkoitti sitä että oli mahdollista tulla ratsastamaan & tutustumaan myös muihin hevosiimme, jonka lisäksi myynnissä oli kahvia, pullaa, pääsiäismunia ja kaikkea muuta herkullista suuhun pantavaa! Oltiin laitettu kentälle silta, kuja, viuhka ja pujottelua varten muutama kartio. Jokainen ratsastaja sai halutessaan mennä yhden tai kaksi kertaa tämän radan. Talutusratsuina meillä toimi luottotammat Reea ja shetlanninponi Oona. Rakastuin Oonaan ihan täysin, aivan ihana ilmestys!
Fiona "Oona"
Reea
Harjoteltiin Oonan kanssa sillalle menoa ennen kuin alettiin ns tositoimiin..
..ja hienosti se sujuikin, oikein reipas pikku tamma!
Päivä sujui kaikin puolin hyvin, vaikkakin jossain vaiheessa alkoi tulla jo hieeeman kylmä kun oltiin me kuitenkin kolmisen tuntia ulkona seisoskeltu. Mentiin vielä järven jäälle ottamaan vähän promokuvia Reean kanssa yhden tapahtuman mainoksia varten, jonka jälkeen päivä oli pulkassa (toki iltatalli yms hoidettiin vielä), nyt heitän loppuun pari kuvaa meistä tähän teille nähtäväksi ja itse tapahtumasta jota varten kuvat otettiin, kuulette myöhemmin keväällä! ;)
WW Ranch löytyy myös Facebookista, klikkaa tästä nähdäksesi lisää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Luen kaikki kommentit läpi ennen niiden julkaisua, joten muistakaahan asiallisuus! :)